torstai 12. huhtikuuta 2007

Hmph. <3

Päätin hankkia tälläisen blogin. Miksiköhän? En itsekään tiedä.. Kuulosti vain hauskalta idealta.
Tänään me mentiin viimeisellä tunnilla tietokone luokkaan. Oli aika yksinäinen olo, koska kaverini jonka olisi pitänyt olla minun kanssani, pelasikin samalla tietokoneella toisen kanssa. Koska tälle ei riittänyt konetta, ja tämä halusi juuri sen kaverini viereen. En ole mustasukkainen. Tälläisiä pahoja ajatuksia mieleeni nousee vähän väliä. Mutta eipä sen mitään. Eikä tilanne edes haitannut, parempi kun on yksin..
En oikein tiedä mitä tänne kirjoittaisi, ja käyttäisikö luokkalaisteni oikeita nimiä? Hieman epävarmaa touhua.
Meillä on huomenna valssia, poikien kanssa. Häpeän niin, että täytyisi keksiä jokin keino jonka avulla voisin livistää tilanteesta. Olen aikamoinen romaani kirjoittaja, joten tämä teksti varmaan jatkuu ja jatkuu kunnes olen purkanut tunteitani ja pälpättänyt riittävästi. Näin se on.
Olen vasta 12 vuotta, ja olen suunnitellut elämäni jo 28 vuotiaaksi. Ensiksi käyn ylä-asteen, ja valinnaisia aineita on mahdollisimman paljon. Lukion käyn laajalla matematiikalla, fysiikalla ja kemialla. Ja muillakin jos tarvitsee, otan myös mahdollisimman paljon kieliä. Sen verran kuin jaksan opetella. Latinan otan ehdottomasti! Jos siihen perehtyneitä kursseja edes on. Kun täytän 18, pyrin ja toivottavasti pääsen Kuopion lääketieteelliseen. Muutan Kuopioon mahdollisimman lähelle "kouluani" ja otan pienen koiran. Jota saan aina halia ja ulkoiluttaa. (:
Käyn terveysaseman lääkärin tutkinnon, ja erikoistun ehkä jopa kirurgisiin toimenpiteisiin. Lyhyt elämäni. <3

Lempikappaleeni, TOP 5:
1. Avril Lavigne - Nobody's home
2. Linkin Park - In the end
3. Linkin Park - Numb
4. Avril Lavigne - My happy ending
5. Jamelia - Beware Of The Dog (olisi muuten ehkä alempana, mutta melodia on niin.. <3)

Tyyppi jota vihaan, kaveraa nykyään poikien, sekä yhden itse haukkumansa haisulin kanssa. En tajua sitä tyyppiä.
Toinen taas ärsyttää vain entistä enemmän.
Marrun kaa oli hauskaa, kotimatka ainakin.

Soitankohan Jennille? Pystynkö?